Sata vuotta apua pakolaisille

– Oli hyvin liikuttava tunnelma. He kiittivät meitä melkein henkensä pelastamisesta ja antoivat meille Chilen lipun. -- He tulivat mahdollisimman synkkään aikaan. Oli jo lunta maassa. Kun ajettiin chileläisiä perheitä bussilla Auraan, oli myöhä ja ajoimme ojaan. Silloin minä ajattelin, että voi ihmisparat…

Näin kuvaili Punaisen Ristin entinen apulaispääsihteeri Gunnar Rosén chileläisten pakolaisten saapumista Suomeen.

Elettiin kylmän sodan aikaa ja marraskuuta 1973. Chilen sotilasjuntta oli syrjäyttänyt maan sosialistisen presidentin Salvador Allenden kenraali Augusto Pinochetin johdolla.

Suomen hallitus päätti ottaa vastaan sata maasta saapuvaa pakolaista, ja Punaista Ristiä pyydettiin apuun.

Chileläisten saapuessa tilanne oli uusi niin viranomaisille kuin Suomen Punaiselle Ristille. Majoitukseksi järjestettiin vanha poikakoti Turun seudulta. Lisäksi pakolaiset saivat kuljetukset kentältä sekä terveydenhuoltoa ja vaatetusta.

Ensimmäiset varsinaiset vastaanottokeskukset Punainen Risti perusti turvapaikanhakijoille 1990-luvulla.

– Turvapaikanhakijoiden määrät kasvoivat tuolloin ja vastaanottokeskuksia oli perustettava. Toimintatavat piti kehittää kokeilemalla. Edes vastaanottokeskus-sanaa ei vielä ollut käytössä, muistelee Ritva Tuohiniemi, joka oli perustamassa vastaanottokeskusta Turkuun vuonna 1990.

Vaikka järjestelmällinen vastaanottotoiminta on Suomessa melko nuorta, pakolaisia on tullut maahan jo itsenäistymisen alkuvuosista lähtien.

Muutamassa päivässä yli 6 000 pakolaista Venäjältä Suomeen

Venäjän vallankumous vuonna 1917 sysäsi rajan takana liikkeelle vuosia kestäneen epävakauden ajan.

Pakolaisia tuli Itä-Karjalasta Suomeen useissa aalloissa, ja Punainen Risti osallistui heidän vastaanottamiseensa muun muassa vaatettamalla lapsia.

Maaliskuussa 1921 suuri joukko ihmisiä pakeni nopeasti Venäjältä Vienan Karjalasta Suomeen Kronstadtin kapinan seurauksena. Pakolaisia tuli vain muutamassa päivässä noin 6 500.

Heidät sijoitettiin leirille Inoon, ja Suomen Punainen Risti pystytti ensi töikseen rajalle 26-paikkaisen sairaalan yhdessä pakolaisten ja kahden paikallisen lääkärin kanssa. Apua saatiin myös Amerikan Punaiselta Ristiltä.

Leiristä kehittyi muutamassa kuukaudessa kuin pieni kaupunki, jonka toiminnasta asukkaat vastasivat pitkälti itse. Pakolaiset perustivat jopa oman orkesterin, jota varten he valmistivat itse soittimet.

Ystäväperheitä ja ennakkoluuloja

Ensimmäiset ystäväperheet tutustuttivat chileläisiä uuteen kieleen ja kulttuuriin 1970-luvulla. Punaisen Ristin maahanmuuttajaohjelman kehittämispäällikön Johanna Matikaisen mukaan järjestössä oli alusta asti selvää, että pakolaisia autetaan.

– On tärkeää, että tulijat saavat kontaktin paikallisiin ja maan kulttuuriin. Ystävien kanssa on käyty kahvilla, harrastuksissa ja tapahtumissa aivan kuten nykyäänkin.

Uudet tulijat ovat herättäneet aina myös pelkoja ja vastustusta. Kronstadtin venäläispakolaisia pidettiin joko epäluotettavina tai liian yläluokkaisina. Chileläisten vastaanottoa taas vastustettiin, sillä pakolaisia epäiltiin kommunisteiksi ja terroristeiksi.

– Vapaaehtoistyö on ollut monelle kannanotto pakolaisten puolesta. Pienilläkin teoilla on vaikutusta. Muistelen lämmöllä, kuinka esimerkiksi 1980-luvulla tamperelaiset toivottivat Vietnamista saapuneet pakolaiset tervetulleeksi naapurustoon. Paikalliset tulivat kadulle tervehtimään ja esittäytymään, vaikka yhteistä kieltä ei ollut, Matikainen kertoo.

Teksti: Kiia Etelävuori