”YK:n työntekijä tuli meitä vastaan ja sanoi ’luojan kiitos, Punainen Risti on paikalla’. Se tuntui hyvältä”

Jussi Halonen on työskennellyt muun muassa elokuvalavastajana, tehostepuuseppänä ja tapahtumatuottajana. Avustustyöntekijäksi hän hakeutui ollakseen hyödyksi.

Miten selittäisit työnkuvasi 4-vuotiaalle?

Kun jossain päin maailmaa iskee esimerkiksi iso maanjäristys tai tulva, maa voi ajautua sekasortoon.

Varsinkin alkuvaiheessa avun tarve voi olla niin suuri, ettei maan oma hallitus väliaikaisesti pysty huolehtimaan edes kaikkein tärkeimmistä perusasioista, kuten ruoasta, puhtaasta vedestä ja suojasta.

Silloin me autamme ja toimitamme maahan avustustarvikkeita. Apu pitää saada nopeasti perille usein hyvinkin haastavissa oloissa.

Logistikkojen tehtävänä on muun muassa etsiä vaihtoehtoinen tapa kuljettaa apua perille, jos tulva tai maanjäristys on vienyt maantiet ja sillat.

Miksi työsi on tärkeää?

Avun tarpeessa olevia ihmisiä pitää auttaa. Avun tarvitsija voisi olla kuka tahansa – sinä, minä tai kuka vain. Katastrofi ei katso yhteiskunnallista asemaa.

Punaisen Ristin tavoitteena on auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. On valtavan hienoa olla mukana tukemassa ihmisiä uuteen alkuun ja nähdä, miten he pääsevät takaisin jaloilleen ja kiinni arkeen.

Hienoa on myös tutustua täysin eri kulttuureista oleviin ihmisiin, niin avun saajiin kuin paikallisten Punaisten Ristien vapaaehtoisiin ja työntekijöihin.

Mitä työtoverisi eivät tiedä sinusta?

Moni ei tiedä, kuinka monessa eri ammatissa olen toiminut urani aikana. Olen ollut esimerkiksi elokuvalavastaja, tehostepuuseppä, tapahtumatuottaja, entisöijä…

Miten olet päätynyt töihin Punaiseen Ristiin?

Asuin Singaporessa tsunamin aikaan vuonna 2004. Silloin ajattelin, että olisi hienoa päästä auttamaan Acehin maakuntaan Indonesiaan jälleenrakennustöihin. 

Avustustyöntekijäksi ei voi kuitenkaan vain mennä ja ilmoittaa, että hei, olen Jussi ja minulla on vasara.

Palattuamme Suomeen pari vuotta myöhemmin lähetin paperit Punaisen Ristin delegaattiohjelmaan ja pääsin seuraavana vuonna peruskurssille.

Ensimmäinen keikkani oli Haitissa maanjäristyksen jälkeen vuonna 2010. Olin aluksi teknikkona mobiiliklinikoilla, sen jälkeen minua pyydettiin ilmailulogistikoksi.

Ilmailulogistikko työskentelee lentokentällä ja vastaa avustusmateriaalia tuovien rahtikoneiden purkamisesta ja niiden tullaamisesta sekä rekkojen lastauksesta lentokentällä.

Olin myös perustamassa avustustarvikkeiden jakeluketjua yhdessä Ranskan Punaisen Ristin kanssa sekä pystyttämässä suojia.

Haiti oli mielenkiintoinen, valtava operaatio. Koko maa oli täysin sekaisin, saavuin Haitiin vain muutamia päiviä järistyksen jälkeen. 

Kun astuimme koneesta Punaisen Ristin edustajina, YK:n työntekijä tuli meitä vastaan ja sanoi ”luojan kiitos, Punainen Risti on paikalla”. Se tuntui hyvältä.

Myös slummeissa, joissa kaikki oli romahtanut, meitä kiiteltiin vuolaasti. Jopa armeijan kenraalit kävivät kiittämässä.

Peruskoulutuksessa ei koskaan kerrottu, että Punaisella Ristillä voisi olla myös tällainen vaikutus. Se oli vaikuttava kokemus.

Millainen on huono työpäivä? 

Huono työpäivä on sellainen, kun asiat ottavat takapakkia sinusta riippumattomista syistä tai viivästyvät kohtuuttomasti esimerkiksi paikallisen byrokratian takia.

Myös luonnonvoimat voivat sekoittaa päivän arvaamattomalla tavalla. Esimerkiksi vuonna 2011 olin ryhmänjohtajana Tunisiassa, jossa rakensimme väliaikaista leiriä Libyan sotaa pakeneville ihmisille.

Meidät yllätti kesken kaiken hiekkamyrsky, joka viskoi raskaita telttoja sinne tänne ja heitti näkyvyyden nollaan. Tämä on ehkä muistutus siitä, että miten hyvin tahansa valmistaudutkin operaatioon Suomessa, asiat eivät paikan päällä välttämättä mene ihan niin kuin on etukäteen suunnitellut.

Mikä on mieleenpainuvin tilanne / muisto työstäsi?

Lapset ja lasten ilo jää mieleen. Mieleen on jäänyt erityisesti tilanne Azraqin pakolaisleiriltä Jordaniassa.

Sairaalan johtaja halusi väriä harmaaseen sairaalarakennukseen. Kehittelin idean, että teetämme isot peltilevyt, joihin lapset voivat maalata itselleen tärkeitä iloisia asioita. 

Muistan, miten iloisia lapset olivat päästessään maalaamaan värikkäitä tauluja. Ilo oli suuri myös silloin, kun kiinnitimme valmiit levyt sairaalan aitaan.

Tempaus toimi samalla psykososiaalisena tukena lapsille vaikeassa elämäntilanteessa. Se oli ihan konkreettisesti terapiaa ja tekemistä yhtä aikaa.

Artikkelin alkuperäinen julkaisupäivä 31.8.2016